Tylypahkan Hermione Rossi.
Haukottelin ja nousin hitaasti sängystäni. Olin saanut pari viikkoa sitten kirjeen, jota en ollut osannut odottaa. Olin saanut kutsun noitien ja velhojen kouluun, tylypahkaan. Olin käynyt jo pari päivää sitten viistokujalla ja rupesin nyt pakkaamaan tavaroita, huomenna juna lähtisi asemalta 9ja3/4. Pakkasin tavarat monta kertaa arkkuun ja pois varmistuakseni että minulla on kaikki.
Koko päivä meni pakkaamiseen ja sillon kun en pakannut, selasin kirjettäni yhä uudestaan ja uudestaan. "Toivottavsti he eivät pidä minua ihan dorkana kun olen jästi-syntyinen" Mutisin hiljaa. Viistokujalla olin törmännyt johonkin ryhmään tylypahkan vanhempia oppilaita, jotka nauroivat eräälle pojalle, osoittelivat häntä ja ilkkuivat seuraavalla tavalla "Jästisyntyinen! Kuraverinen! Jästien velho vahinko!" ja muuta vastaavaa. Minulle oli kerrottu kyllä jo mitä sana "jästi" tarkoittaa, mutta ei minusta ollut yhtään reilumpaa kiusata jästi-syntyisiä, kuin puhdasverisiä velhojakaan. Pakkasin vielä viimmeisen kerran ja painuin pehkuihin iltapalan jälkeen. Minua jännitti hirveästi, enkä meinannut saada unenpäästä kiinni, mutta lopulta kumminkin nukahdin.
Aamulla heräsin todella aikaisin, jotta kerkiäisin junaan. Olisin halunnut tarkistaa onko minulla kaikki tavarat, mutta veljeni nauroi ja sanoi että minä olin tarkistanut sen jo liian monta kertaa.
Vilkutin ikkunasta hyvästejä vielä sittenkin kun juna oli jo kadonnut kulman taakse. Ovi avautui ja sisään astui minua hieman pidempi, blondi, ruskea silmäinen tyttö. "Ööh...tuota...Voiko tänne tulla istumaan kun.....no öö" Tyttö mutisi ja takelteli sanoissaan. "Voi" Vastasin ja vetäydyin kiinni ikkunaan. "Minun nimeni on..." Pidemmälle tyttö ei kerennyt kun ovi rämähti auki ja punatukkainen poika astui sisään. "Saako tänne tulla?" Hän kysyi. Hänellä oli sellainen olemus, että voisi kuvitella että hän olisi lentänyt sisään ennemminkin ilotulitteena, kuin poikana. "Ömh...Juu kai" Mutisin. Poika sulki oven ja istui viereeni. "Nimeni on Luke Fins, kutsukaa millä nimellä haluatte" Poika esittäytyi. "Öhm...minä olen...tuota noin niin.....Hermione.....Hermione Rossi" Mutisin. "Selvä, hauska tutustua, Tuotanoinhermione Rossi" Luke nauroi ja minä punastuin. "Äh, vitsi vitsinä" Hän sanoi ja hymyili. "Entäs kuka sinä olet?" Hän kysyi blondilta. "Olen....olen....Amy Maxus" Amy änkytti. Ja samassa herkku-kärry tavoitti meidän vaunu osastomme. "Tuleeko jotain kärrystä?" Kysyi pulleahko nais-henkilö. "Ööh..." Minä mutisin, nämä eivät näyttäneet ihan niiltä karkeilta mitä olin tottunut syömään. Eric ja Penelope tilasivat joitakin herkuista ja antoivat minulle maistiaisia. Mussutimme niitä ja jossain vaiheessa vaihdoimme kaavut päälle.
Juna saapui laiturille, jota täysikuu valaitsi. Oppilaat jättivät junan ja astuivat ulos.
Kuulimme jonkun valvojaoppilaan tiuskivan valtavalle miehelle, joka selitteli siinä jotain ja huusi sitten yhtäkkiä "Eka luakkalaiset tänne!" Ja kun kaikki muutkin menivät, niin me kolmekin menimme tuon ison miehen perässä. Kävelimme jonkin aikaa kapeaa polkua pitkin ja ilmestyimme järvenrantaan. Kaikki huokailivat kovaan ääneen kun valtava, komea linna tuli puitten takaa näkyviin.
Meidät jaettiin veneisiin, minä, Luke ja Amy onnistuimme pääsemään samaan. Pian iso mies käski kaikkia laskemaan päät alas, itse hän meni kokonaan maata veneeseensä. Menimme jonkun jutun ali ja saavuimme oven eteen. Tuo iso mies sanoi nimekseen Rubeus Hagrid ja avasi oven, jonka takana oli hoikka, vanha, älykkään näköinen nainen odottamassa. "Sinun osuutesi on tehty Hagrid, voit mennä" Hän sanoi ja viittasi meitä astumaan sisään.
Odotimme pitkään jossain hyvin pienessä, neliön mallisessa huoneessa ja supatimme hermostuneesti ja yritimme udella, josko joku tietäisi mitä tapahtuisi seuraavaksi. Minua ei yhtään helpottanut, kun joku musta tukkainen poika sanoi hyytävään äänen sävyyn "Ettekö te tiedä, että seuraavaksi on luvassa lajittelu" Hän sanoi sen niin karmivalla ja hyytävällä äänen sävyllä, että aloin toivomaan etten olisi tullut tänne ollenkaa.
Hoikka nainen palasi ja ilmoitti nopeasti olevansa muodonmuutosten opettaja ja vararehtori, Minerva McGarmiwa. McGarmiwalla oli jakkara kädessään ja hän ohjasi meidät kaikki seuraavasta ovesta sisään. Seuraava huone oli edellisen pienen huoneen vasta kohta, se oli valtava.
En kerennyt katsoa ympärilleni suuremmin, sillä kylmätväreet ryömivät pitkin selkäpiitä, kun mietin millainen se lajittelu mahtaisi olla. McGarmiwa otti esiin vanhan hatun ja asetti sen jakkaran päälle ja hattu puhkesi lauluun.
Moni hattu on päältä kaunis,
mut sille en pane painoa,
vaan itseni oitis syön, joku muu
jos paremmin käyttää aivoa.
Pyh sanon mustille knalleillenne
ja korkeille silintereille,
sillä Tylypahkan lajitteluhattu oon
ja näytän taivaan merkit niille.
Ei salata mitään minulta
voi sisäänsä sun polla,
siis sovita mua niin kerron
missä kuuluu sun olla.
Ehkä kuulut Rohkelikkoon, jos
sydämmes urhoollinen on,
on sinulla ritarin uskallus
ja olet kumman peloton.
Ehkä luontosi rehti Puuskupuh,
sinuun aina voi luottaa,
ei malttisi petä ja aherrus sulle
vain silkkaa iloa tuottaa.
Kenties viisas Korpinkynsi
on koti sun alttiin mielen.
Siellä älykkäät ja terävät oppii
yhdessä taikuuden kielen.
Tai voihan olla, että Luihuisesta
sä löydät ystävät aidot.
Ovelat velhot ei keinoja kaihda,
ovat tarpeen kaikki taidot.
Siis sovita minua! Älä pelkää!
Äläkä hermoile, nipo!
Olet turvassa käsissäni
mä olen miettivä pipo!
Katsoin hattua hämilläni risaa hattua, joka lauloi. Ja sitten McGarmiwa puhui "Kun sanon nimesi, tulet tänne, istut jakkaralle ja sovitat pipoa" Hän aukaisi ison käärön mikä hänellä oli kädessään. "Luke Fins!" Luke asteli esiin ja käveli hermostuneena, mutta pirteänä salin eteen ja istui jakkaralle. McGarmiwa asetti pipon Lukenn päähän ja se valahti alas. Kului tovi ja hattu huusi kovaan ääneen "Rohkelikko" Rohkelikon pöydän väki hurrasi kovaan ääneen ja viittoi Lukea luokseen. Luke nousi ja käveli hymy naamalla Rohkelikon pöytään. Muutamia nimiä huudettiin ja oppilaat siirtyivät tupiensa pöytiin. "Hermione Rossi" Kuului McGarmiwan ääni. "Voi elämä......" Mutisin hiljaa ja yritin näyttää yhtä coolin rauhalliselta kuin Luke, mutta en usko että onnistuin. Istuin jakkaralle ja pian huomasin, kuinka liian iso hattu valahti silmilleni.
Hatun sisällä kuului jonkun muun mutinaa "Hmmm...älykkyyttä on, voi luoja, kyllä vain, lahjakas nuori noita..hmmm...." Ei kestänyt kauaakaan kun hattu huusi ääneen koko salille "Korpinkynsi" Minä en enää muistanut mitään laulusta, joten en ollut varma olinko minä rohkea, ovela, ahkera vai älykäs. Istun uuden tupani pöytään, jossa minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi. Aika lopussa lajittelu tilaisuutta huusi McGarmiwa: "Amy Maxus!" jonka jälkeen hattu vuorostaan huusi pitkän ajan kuluttua "Korpinkynsi" Amy hymyili arasti ja tuli viereeni istumaan. Pöytä seurue toivotti Amynkin ystävällisesti, lämpimästi tervetulleeksi ja joku vanhempi oppilas jolla oli v-merkki eli valvojaoppilas siis. Sanoi "Toivomme, että Korpinkynsi voi olla ylpeä teistä" Minä hymyilin tuolle valvojaoppilaalle ja sanoin "Varmasti" Ja hän hymyili takaisin "Uskon sen" Ja sitten käännyin vieressäni olevan Amyn puoleen, joka
oli jo jonkin aikaa tökkinyt minua. "Mitä nyt?" Kysyin. "Hattu meinasi ensin laittaa minut Puuskupuhiin ja minä olin silleen että: Eikai me kaikki jouduta erilleen ja hattu sanoi, että voin siinä tapauksessa mennä aivan yhtä hyvin Korpinkynteen" Hymyilin Amylle "Hienoa, olen iloinen että pääsit samaan tupaan kanssani" vielä muutama oppilas lajiteltiin, musta hiuksinen poika paljastui Filius Foedukseksi, hänet lajiteltiin Rohkelikkoon Ja sitten rehtorimme piti puheen jonka jälkeen me söimme. Ruokaa oli paljon, loputtomasti, sitä tuli lisää sitä mukaa kun sitä hävisi. Lopuksi lauloimme Tylypahkan laulun, jonka jälkeen oli korkea aika painua pehkuihin.
Minun piti sanoa ennen nukahtamista vielä jotain Amylle, mutta olinkin jo umpiunessa.
Nukuin sikeästi aamuun asti. Aamulla herätyskelloni pirinä herätti minut ja minä vain känsin kylkeä ja jatkoin unia kunnes noin viiden minuutin päästä tuli Amy tökkimään minua. ”Herää senkin unikeko! Meidän pitää mennä alas, suureensaliin!” Hän huusi ja sai minut herätettyä, en ollut muistanut että olimme nyt Tylypahkassa ja kun kuulin sanan ”suurisali” eilisen tapahtumat muistuivat taas mieleeni ja saivat minut hymyilemään. Puin nopeasti vaatteet päälle ja lähdimme Amyn kanssa suureen saliin.
Vasta tänään huomasin liikkuvat kuvat, joita ihmettelin pitkään, liikkuvat portaat, jotka säikäyttivät minut pahemman kerran, ja suurensalin katon, josta pystyi katsomaan päivän sään, sillä katto oli kuin taivas. Ihmeteltyäni sitä ääneen, sama valvojaoppilas, jonka kanssa olin eilen jutellut, kertoi minulle, että katto on lumottu.
Luke saapui suureen saliin pirteämpänä kuin kukaan muu ja oli valmis toimintaan. Vilkutin Lukelle ja hän vilkutti meille. Katselin haikeana kun hän istuutui Rohkelikon pöytään. ”Voi kunpa Luke olisi kanssamme samassa tuvassa” Huokaisin vahingossa ääneen ja Amy katsoi minua huvittuneena. ”Tai siis, että kun uusiin ihmisiin on aina niin vaikea tutustua ja...” Selitin naamataulu ihan punaisena. Amy hymyili ja pyöritti silmiään. Syötyämme monta lautasellista pekoni-voileipiä ja munakasta, saapui pieni mies- Lipetit pöytämme luokse jakamaan kaikille lukujärjestykset. ”Toivotan oppilailleni näin heti lukukauden alussa koulumenestystä ja tuota niin....voitte nyt lähteä ensimmäisille tunneillenne” Hän kimitti ja lähti kävelemään pois päin suuresta salista. Katsoimme Amyn kanssa toisiimme ja hymyilimme ”Tästä se alkaa, ensimmäinen vuosi Tylypahkassa” Naurahti joku takanamme ja me käännyimme ympäri. Siinä seisoi Luke. ”Niinpä” Totesi Amy ja Luke hymyili meille aurinkoista hymyään, ”Meillä on ensimmäiseksi taikaliemiä, entä teillä?” ”Öm.. Meillä on....”Katsoin lukujärjestystä. ”Öh...Mikä päivä tänään on?” ”Maanantai tietysti, höpsö” Luke nauroi ja nappasi lukujärjestykseni. ”Meillä on liemet aina yhtä aikaa” Hän sanoi ja hymyili meille. ”Eli nähdään sitten ens tunnilla likat” Hän sanoi ja palasi omaan pöytäänsä.
Me astelimme Amyn kanssa kohti liemien luokkaa, joitten edessä oli jo muutamia oppilaita odottamassa innoissaan. Juttelimme toisen Korpinkynteläisen kanssa, hän oli Alice Scezhow, hän oli saksalainen, mutta osasi ihan hyvin englantiakin. Heidän perheensä oli muuttanut viisi vuotta sitten englantiin, hänen suvussaan ei ollut muita velhoja, eikä noitia. Tavallaan olin helpottunut saadessani tietää, että täällä oli muitakin ei-niin-puhdasverisiä oppilaita, mutta olisi minun se pitänyt tietääkkin, eivät he olisi muuten ottaneet minuakaan.
Saimme tietää, että lienten opettajamme oli professori Kalkkaros ja saimme myös huomata, että hän oli hyvin puolueellinen. Hän aloitti elämämme ensimmäisen tunnin velho koulussa seuraavilla sanoilla ”Minä en siedä sählääjiä ja sählääjät voivat painua ovesta suoraan pihalle. Tällä te ette heiluttele sauvojanne. Ette mutise kieli solmussa loitsuja, en oikeastaan usko että tässä porukassa joka nyt seisoo edessäni, olisi ainuttakaan oppilasta, joka osoittaisi minkään näköistä arvostusta tätä ainetta kohtaan” Hän sanoi, katsoi meitä kaikkia kylmillä, mustilla silmillään ja jatkoi ”En usko eetä teillä kenelläkään teistä on minkään näköisiä lahjoja liemissä, mutta katsotaan nyt saako kukaan teistä edes ässää todistukseen. Minä viittasin käsi ojossa. ”Niin, neiti...” ”Rossi” ”Sano nyt vain asiasi” ”Mikä ihme on ässä todistuksessa?” Kalkaroksen naama kääntyi ilkeään hymyyn. ”Tosiaan, äs on sama kuin surkea” Hän sanoi pehmeästi. ”No? Mitä odotatte? Kaivakaa kirjanne esiin!” Hän ärähti. Käännyin äkkiä kaivamaan laukusta pergamenttia, sulkakynää ja tuhat taika yrttiä ja -sientä kirjan.
Tunnin aikana kävi hyvin selväksi, että jos Kalkaros ei hirveästi pitänytkään Korpinkynsistä, niin Rohkelikkoja hän vihasi. Rohkelikot olivat kauhean paineen alla, Kalkkaros nauroi heille ja korjasi ilkikurisesti heidän virheitään ”Etkö sinä tiedä mitä vaikutuksia sillä taikaliemellä on?” ”Etkö sinä todella tiedä mihin Besoaaria käytetään, mutta sehän on aivan ilmiselvää, et taida edes yrittääkkään.” Onneksi hän ei kerennyt kauheasti nuhtelemaan Korpinkynsiä, nuhdellessaan niin kovasti Rohkelikkoja. En olisi halunnut olla Rohkelikkojen saappaissa, sillä ensimmäisen Tylypahkassa ikinä opiskelemansa kahden tunnin aikana Rohkelikot kerkesivät saada 0 tupapistettä, Korpinkynsien saadessa 5 ja Rohkelikoista 2 (Filius Foedus ja Luke) joutui jälki-istuntoon heti ensimmäisenä päivänään. ”Ja voitte uskoa, että olisin ottanut Rohkelikolta pisteitä, mutta eihän teiltä voi ottaa niitä ennen kuin teillä edes on niitä” Totesi Kalkaros ivallisesti kaksois tunnin loputtua. Minusta tuntui, että Filiuksesta ja Lukesta oli tulossa ystäviä. ”En tiedä miksi, mutta minä en erityisemmin pidä tuosta pojasta, Filiuksesta” Kuiskasin Amylle kun lähdimme kävelemään kohti Loitsu luokkaa, joka sijaitsi kakkos kerroksessa. ”Hmm....et ole ainut” Amy mutisi takaisin.
Ensimmäisillä loitsutunneillamme opettelimme vain liikuttamaan sauvaa tietyllä tavalla. ”Viuhaus ja näpäytys” Oli Lipetit antanut ohjeeksi, ja nyt kokoluokka heilutteli sauvojaan. Lipetit kehui meitä ja sanoi, että varmaan jo seuraavalla kerralla saisimme kokeilla leijuttaa sulkaa.
Päivän loputtua menimme suureensaliin syömään iltapalaa, jonka jälkeen menimme portaikon kautta tupamme oleskeluhuoneeseen, (portaat liikkuivat) ja istuimme takan ääreen ”Minusta Filius on hiukan kopea ja kylmä.” Aloitin keskustelun ja katsoin Amya. Amy nyökkäsi ”En ymmärrä miten Luke viihtyy hänen seurassaan niin hyvin” Hän sanoi mietteliäästi. ”Haluatko Bertie Bottin joka maun rakeen?” Hän jatkoi. En ollut junassa kerennyt maistamaan Bertie Bottin joka maun rakeita, joten nyökkäsin innoissani. Amy ojensi minulle rasiaa ja minä otin yhden vihertävän karkin. Laitoin sen suuhun – se maistui ihan kamalalle – ja sylkäisin samontein ulos. ”Hyi yäk” Nyrpistin nenääni, että osasikin olla pahaa. ”Sulla kävi huono tuuri.” Amy totesi ja kohautti olkiaan nirhaisten palan pinkkiä raetta, ”Nam, toffeeta” Hän maiskutti ja minä katsoin Bertie Bottin joka maun rae- rasian vieressä olevaa pussia. ”Ota vapaasti” Amy sanoi kun näki minun katsovan. Otin pussista pienen sinisen rasian jossa luki kultaisin kauno kirjaimin ”Suklaa sammakoita” Avasin rasian ja sisällä oli pomppiva sammakko. Otin sammakon käsiini ja maistoin pienen pienen palasen ”Hmm.. taidan tykätä enemmän näistä” Sanoin ja söin sammakon loppuun, Sammakon mukana oli tullut kortti ”kuuluisia noitia ja velhoja” Siinä komeili Rowena Korpinkynsi. Katsoin korttia ja Rowenan suu kääntyi hymyyn. ”Katso, se on Rowena Korpinkynsi” Hymyilen ja esittelen korttia Amylle. ”Tupamme perustaja siis. Haluatko alkaa keräilemään noita kortteja? Minulla on muutamaa useampikin kappale ja voit saada ne” Amy sanoi. ”Joo, se olisi kivaa” Sanoin ja katselin korttia. Juttelimme vielä tovin ja menimme nukkumaan.
Aamulla heräsin ajoissa, kello oli vasta kuusi aamulla. Kaivoin matka-arkustani kirjan (Muodonmuutoksen alkeet) Ja astelin varpasillani ulos tyttöjen makuuhuoneesta, en halunnut herättää ketään. Asetuin pehmeään nojatuoliin ja katselin sammunutta takkaa ”Voi kunpa siinä palaisi tuli, se olisi niin lämmin..” Mutisin ja avasin kirjan ensimmäisen sivun.
Esipuhe
Muodonmuutoksen alkeet, on mainio kirja aloittelijoille. Tarkkoja selityksiä pieniin transformaaseihin, eli muodonmuutoksiin. Lukijoille tiedoksi, että muodonmuutokset ovat hyvin vaativa aine. Moni ei tajua muodonmuutoksista mitään ja on ihan pihalla. Olen päättänyt tehdä tämän kirjan teille, jotta oppiminen voisi sujua edes vähän helpommin. Tässä kirjassa on mahdollisimman yksinkertaiset askel askeleelta ohjeet muodonmuutoksiin.
Olin kerennyt lukea vain esipuheen, kun Amy asteli pirteänä huoneeseen. ”Ai sinäkin olet hereillä” Hän tokaisi pirteästi ja katsoi kirjaa mikä minulla oli sylissä. ”Mitä sinä luet?” Hän kysyi. ”Muodonmuutoksen alkeita” ”Hei älä nyt, kyllä sä kerkeät sitä tunnillakin lukemaan. Mentäisiinkö aamupalalle?” Vatsani tuntui odottavan jo aamupalaa, joten minun oli pakko vastata myöntävästi.
Olimme ensimmäiset oppilaat suures sasalissa. Minä kaadoin lautaselleni suklaamuroja ja otin pekonivoileivästäni palan. Amy otti puolestaan munakasta. ”Millainen sinun sauvasi on?” Amy kysyi syömisen välissä. ”Öh..se on kirsikkaa” ”ja?” ”feeniksin pyrstösulka ytimenä, 12 ja ¾ tuumaa, taipuisa, sopii liemiin ja muodonmuutoksiin” Päätin kertoa koko selosteen sillä kysely tuskin loppuisi ennen sitä. ”Entä oma sauvasi?” Kysyin sitten. ”Pihlajaa, yksisarvisenjouhi, 13 tuumaa, erittäin taipuisa, soveltuu parhaiten taikaeläinten käsittelyyn.” Puhuimme jonkin aikaa sauvoista, Ollivandersin kaupasta ja oudosta sauvojen myyjästä Ollivandersista. Kun muita oppilaita alkoi valua suureen saliin siinä seitsemän, puoli kahdeksan välillä, vaihtui puheen aihe Bertie Bottin joka maun rakeisiin, suklaasammakoihin ja paukkukaramelleihin. Kuuntelin juuri samalla vuosiluokalla olevan, eilen tapaamamme Alicen innokasta selitystä saksalaisista noidankattilakakuista, joille oli kuulemma aivan erikoinen resepti, joka poikkesi kovasti meidän tuntemistamme, kun Luke saapui sisään, hän ei ollut yksin. Luke nauroi Filiuksen kanssa kovaan ääneen jollekkin jutulle ja he kaksi astelivat Rohkelikon pöytään. Filius supatti jotain, vilkaisi meitä remahtivat nauruun. Minulla oli inhottava tunne, että he puhuivat meistä, mutta olin kiitollinen kun Luke pudisteli päätään ja kuulin hänen sanovan sanat ”En” ja ”usko tuota” ja Filius kohautti harteitaan vaihtaen sukkelasti puheen aihetta ja pian Luke nauroi taas Filiuksen kanssa. Amy tökkäsi minua ja käänsin katseeni Rohkelikon pöydän suunnasta takaisin häneen ”Mitä?” ”Mitä sinä oikein uneksit Hermione?” ”En mitään” Sanoin ja nousin ylös pöydästä.
Muodonmuutokset oli todella mielenkiintoinen aihe. Meidän piti ensin esitellä sauvamme McGarmiwalle, sitten luimme parisivua muodonmuutoksen alkeista ja kirjoitimme pergamentille muistiinpanoja havunneulasen muuttamista silmäneulaksi. Seuraavalla kerralla me pääsisimme kokeilemaan teoriaa. Läksyksi tuli jalan mittainen aine muodonmuutoksista, nitten tarkoituksista, riskeistä ja tavotteista.
Lounaalla Luke moikkasi minut pikaisesti mennessään Rohkelikkojen pöytään. Filius puolestaan katsoi minua halveksuvasti, mikä stä poikaa oikeen riivasi? En minä ole tehnyt hänelle mitään.
Seuraavana päivänä huomasin todella yllättävän muutoksen, Luke huusi jostain Filiukselle ja Filius vain nakkeli niskojaan, jolloi Luke nousi aamiais pöydästä, hän ei ollut koskenutkaan aamiaiseensa. Hän reuhtaisi suuren salin oven auki ja juoksi pois salista. Minä katsoin hänen peräänsä ja nousin ylös. Amy kysyi minulta jotain, mutta en kuullut mitä. Sanoin vain ”Minä menen, nähdään Loitsuluokassa” Juoksin ovesta ja näin vilauksen Luken kaavusta kun hän juoksi suureen portaikkoon. Juoksin hänen perässään. Hän kääntyi kokonaan ympäri ja katsoi minua ensin vihaisesti, mutta tajuttuaan kuka olin hänen katseensa laantui ja hän katsoi maahan. ”M-mikä sinulle tuli.....kun juoksit pois....?” Minä kysyin varovasti. Luke katsoi minua pitkään. ”Ethän kerro kellekkään?” ”E-en” Mutisin vastaukseksi. ”Filius hakkasi yhden Luihuis pojan henkihieveriin, sanoi että Luihuiset on pahoja ja ne kaikki ansaitsee kovan selkä saunan” Katsoin Lukea silmät suurina. ”Missä se poika on?” ”En voi kertoa, en halua että Filiusta syytetään, koska hän laittaisi sen kumminkin jonkun syyttömän niskoille” ”Mitä jos sanomme opettajille vain että, me löysimme hänet täältä?” ”Äh, se Luihuinen kyllä tunnistaa minut” ”No sitten minä menen yksin, kerro nyt minulle missä hän on?” ”Hyvä on, hän on lohikäärme patsaan takana tokassa kerroksessa” Luke vastasi ja katsoi minuun anteeksi pyytävästi ”Ihan tosi, minä en ollut mukana tässä” ”Ei...se mitään” Mutisin ja menin toiseen kerrokseen. Katselin ympärilleni ja näin ison lohikäärme patsaan sen takana oli joku musta möykky. ”Tuon täytyy olla se oppilas” Mutisin niin hiljaa että kukaan ei olisi voinut kuulla, vaikka käytävällä olisi ollutkin joku, mutta käytävä oli autio.
Tökkäsin poikaa hartiaan hän ei liikkunut. Tökkäsin uudestaan, ei mitään. Juoksin vieressä olevan Lipetitin loitsuluokan ovelle ja koputin. Pienikokoinen Lipetit tuli ovelle ja katsoi minua kysyvästi. ”Mikä on?” ”Ööh.....Fi...Tai siis minä löysin Luihuis pojan tuon patsaan takaa, hän ei öh......reagoi tökkimiseen ja hän ei näytä olevan kunnossa” Latelin ja osoitin isoa lohikäärme patsasta. Lipetit astui kokonaan pois luokastaan ja lohikäärme patsaan taakse. ”Kiitos kun kerroit, voit mennä” ”Onko hän kunnossa?” ”En tiedä, vien hänet pian matami Pomfreyn luokse” Hän sanoi ja viittoi minua menemään. En ollut kerennyt syödä mitään ja meillä olisi seuraavaksi lentotunti, jonka alkuun olisi vartti. Juoksin äkkiä harjoittelu aluelle. Amy katsoi minua kulmat kohollaan. ”Missä sinä olit?” ”Olin.....auttamassa yhtä Luihuista” Sanoin, kun Amy ojensi pekonivoileipää ”Luihuista? Kuule sinun ei kannata alkaa kaveeraamaan Luihuisten kanssa” ”Eivät he voi olla kaikki pahoja.” Totesin tyynen rauhallisesti ja katsoin pekonivoileipää, jota Amy ojensi ”Ajattelin tuoda sinulle leivän kun en nähnyt sinun syövän mitään” ”Minä en syönyt mitään, kiitos” Sanoin ja otin pekonivoileivän, sain sen juuri ja juuri syötyä ennen kuin matami Huiski tuli.
Lentäminen oli hauskaa, luudat olivat tosi jänniä, haluaisin kovasti liittyä tupamme Huispaus-tiimiin, mutta ”Ensi luokkalaiset eivät saa pelata huispausta” Oli matami Huiskin kommentti kun kerroin haluavani pelata.
Lentotunnin jälkeen meillä oli hyppy tunti, joten käväisin sairaala siivessä. En tiedä edes miksi, mutta kävin katsomassa sitä Luihuisen poikaa. Poika oli jo tajuissaan ja joi jotain litkuaa. Hän oli ainut sairaalasiivessä. Hän katsoi minua kysyvästi. Minä painoin katseeni maahan ja sitten sieltä seinällä oleville tauluille. ”Mitä sinä täällä?” Poika kysyi tuijottaen minua harmaan sinisillä silmillään. ”Öh...tuota kun minä.........minä löysin sinut......lohikäärme patsaan takaa ja ajattelin....ajattelin tulla katsomaan ööh......oletko sinä kunnossa” Minulla oli paha tapa ruveta änkyttämään tuntemattomien seurassa. ”Ahaa” Vastasi poika katsoen minua yhä pää kallellaan. ”Miksi sinä oikeastaan edes autoit minua?” Poika kysyi tutkivasti. ”No kun siis....Tai että miksi en olisi auttanut?” ”Koksa olen Luihuinen” ”Entä sitten?” ”Kaikki karttelevat Luihuisia” ”Ai, minä en tiennyt että minä karttelen Luihuisia” Sanoin ehkä hieman loukkaantuneena. ”No....kiitos kuitenkin..” Poika mutisi ”Siitä että autoit minua ja että......tulit käymään täällä” ”Eipä kestä” Sanoin ja katsoin hetken poikaa, olin jo aikeissa lähteä, olin kääntynyt jo ympäri lähteäkseni ”Kuka.......tai mikä sinun nimesi on?” Poika kysyi mietteliäästi. ”Hermione, Hermione Rossi, entä mikä sinun nimesi on?” ”Arcus Donec Hauska tutustua” ”samoin, mm...tuota...Minkä ikäinen olet?” ”kolmetoista, entä sinä?” ”yksitoista” ”Ai, sinulla on aikaa oppia vihaamaan Luihuisia” ”Mutta minä en aio vihata” Hän katsoi minua oudoksuen ja minä käännyin taas pois päin. ”Minun pitää mennä, nähdään” ”Nähdään, Hermione” Hän tuntui maistelevan nimeä sanoessaan sen, ikään kuin olisi kokeillut miltä se tuntuu.
Juoksin äkkiä Loitsujen luokkaan, oppilaat olivat vasta istumassa paikoilleen. Rämähdin Amyn viereen jossain vaiheessa huomasin että, hän katsoi minua oudosti. ”Mitä?” Minä kysyin. ”Minne sinä katoilet kokoajan, ottaisit minut mukaan” ”Mutta et sinä haluaisi tulla” ”Missä sinä sitten olit?” ”Sairaalasiivessä” ”Onko sinussa jokin vikana?” ”Ei, kävin katsomassa aiemmin käytävältä löytämääni Luihuisen poikaa” ”Kuule minusta sinun ei kannattaisi liikkua Luihuisten seurassa” ”En minä liikkunut, minä seisoin paikoillani” Vastasin näsäviisaasti, viitaten siihen, että en aikoisi ruveta karttamaan Luihuisia sen enempää kuin muitakaan. ”Hyvä on, mutta ota minut seuraavalla kerralla mukaan” ”Hyvä on” Lipetit asteli viereemme. ”Mistäs te tytöt puhutte?” ”Ei mistään professori” Vastasin vikkelästi. Lipetit jatkoi luokan ympäri talsimista selittäessään ja kuulin Amyn mutisevan Lipetitin perään niin hiljaa kuin vaan voi ”Tai ei mistään mikä kuuluisi sinulle”
Astelimme pihamaalla. Olimme juuri järven rannassa, kun kuulimme huudon ”Hee-eei!” ”Moikka Luke!” Huusimme takaisin Amyn kanssa yhtä aikaa, Luke heilutti iloisesti ja asteli viereemme. ”Ollaan oltu kolme päivää Tylypahkassa, miten teillä menee?” ”Ihan hyvin, meillä on illalla kymmenen aikaan vielä tähtitiedettä” Sanoin ja hymyilin pojalle. Hän hymyili ovelasti ”Eikai teillä ole menoja?” ”Kuinka niin?” Kysyi Amy ihmetellen, eikä hän ollut ainut joka ihmetteli, mitä ihmettä pojalla oli mielessä? ”Minä haluan näyttää teille jotain” Hän sanoi naama virneessä. ”Ai, no käyhän se” Vastasin. ”Tulkaa perässäni” Poika sanoi ja minä ja Amy lähdimme seuraamaan häntä. Minä emmin hieman kun tulimme kielletyn metsän laitaan >>emme saisi mennä...<<, Luke näki epäröintini ja sanoi ”Voinhan minä sen pelkästään Amyllekkin näyttää jos et halua tulla” Hän venytteli sanojaan. Se oli tabu. Minä en ikinä jättäisi välistä mitään, minne Amy menisi, sillä hän oli minun ystäväni. Jotenka olinkin meistä kaikista ensimmäinen joka seisoi kielletyssä metsässä.
Metsä oli pimeä, vaikka aurinko oli vasta laskemassa. Tuntui kun puut olisivat puhuneet tuuli ääneenään, kertoneet tarinaansa. Säpsähdin kun oksa napsahti katki jossain lähistöllä, Luke kulki nyt etummaisena, hänen perässään tuli Amy ja sitten, viimmeisenä tulin minä. Oksa viilsi minua ja tunsin pienen kirpaisevan kivun, kun se raapi haavan olkapäähäni. Kaapuni oli paikoin repeillyt, sillä mitä syvemmälle olimme edenneet, sen synkemmäksi ja tiheämmäksi metsä oli käynyt. Toivoin hartaasti, että pääsisin lähtemään, mutta Luke ja Amy olivat ystäviäni, minun uusia ystäviäni. En halunnut lähteä, vaikka halusin lähteä, tunteeni olivat ristiriidassa toistensa kanssa. ”Me uidaan tuon lammen yli, koska muuten kestää pidempään” Sanoi Luke, kun olimme tarponeet piikkipuskan läpi. ”Oletko...oletko sinä uinut...täällä aikaisemmin?” Kysyin ja toivoin myöntävää vastausta, yritin saada ääneni kuulostamaan huolettomalta, mutta minä olin peloissani. ”Ei, en ole, mutta tänään tulee sekin kokeiltua” Luke vastasi pirteästi. Kuulin kahinaa ja ulvahduksia, olisin halunnut olla missä tahansa muualla. ”Oletko sinä...oletko sinä tuotanoin....varma että se on turvallista?” Kysyin varovasti. ”Ääh, mitä muka voisi tapahtua?” Luke kysyi ja asteli kengät ja kaapu päällään polviaan myöten lampeen. ”Ole varovainen” Minä kuiskasin. Kuulin lähellä olevasta puskasta rahinaa ja kuulin toisaalta juoksu askelia >>se on vain joku eläin joka juoksee lähistöllä, varmaan kettu<< Ajattelin rauhoittuakseni. Pulssini oli tiheä ja adrenaliini virtasi puolustautumista varten. Kuului loiskahdus kun Luke hyppäsi lampeen ja sukelsi. Kun hän palasi pintaan sanoin Amylle ja Lukelle ”Eikö meidän pitäisi palata linnaan, minulla ja Amylla on tähtitietoa...” ”Ääh, älä ole arka jalka” Luke sanoi virne naamallaan. Nyt kuulin läähätystä jostain läheltä.... >>Apua...mä haluan pois täältä<< Suljin silmäni. Kuului taas juoksu askelia, nyt paljon lähempää.. Painuin kyyryyn maahan ja katsoin peloissani maahan. Kuului Amyn kiljaisu ja minä nousin pystyyn. ”Amy, oletko kunnossa?” Kysyin hädissäni. ”Olen, mutta, mutta....mutta Luke” Hän änkytti ja katsoi veteen. Minä käänsin katseeni Amysta veteen ja kiljaisin. Valtava susi puri Lukea. ”Meidän pitää kutsua apua” Sanoin hädissäni ja kohotin sauvaani loihtiakseni loitsun, joka meille oli opetettu samonetein hätätilanteita varten. ”Ap..” En päässyt pitemmälle kun Amy tönäisi minut kumoon. ”Mitä sinä teet?” Kysyin häneltä ihmeissäni ”Älä tee sitä, muista, me olemme luvattomasti täällä” ”Nyt sinä olet tyhmä, antaisitko Luken kuolla vain jotta me emme paljastuisi!” Minä suutuin ja katsoin Amya niin vihaisesti kun vain kykenin ja Amy meni hetkeksi hämilleen, katsoi minua, käänsi katseensa maahan ja pudisti päätään. ”No hyvä” Minä mumisin ja loihdin ”Apuja” Punaiset kipinät lensivät äänekkäästi korkealle taivaalle ja samassa toinen susi hyökkäsi kimppuuni ja minä menetin tajuni.
Avasin hitaasti silmäni, kylkeeni sattu hirveästi, vihlova kipu voimistui, kun heräsin kunnolla. En ollut enää metsässä, olin sairaalasiivessä. Toisella puolellani makasi Amy ja toisella puolella oleva sänky oli tyhjä. Nousin istualleni ja etsin katseellani Lukea ja hänen leiskuvan punaisia hiuksiaan, silmäni eivät löytäneet häntä. Matami Pomfrey oli ilmeisesti huomannut minun nousseen, sillä hän riensi paikalle. ”Kylkiluusi ovat taitaneet parantua kun voit nousta” Hän totesi ja kokeili kädellään varovasti kylki luitani, yksi niistä tuntui hivenen lonksuvan (voin vannoa ettei se ollut hauskaa, se sattui) Ja kun matami liikautti sitä painoin automaattisesti käteni kylkeeni. ”Ai, eivät ilmeisesti ihan parantuneet” Hän sanoi ja pyyhälsi pois ja tuli samontein takaisin mukanaan korkea lasi, jossa oli jotain epämääräistä litkua. ”Juo tämä” Hän sanoi ja hänen äänen sävynsä oli sen verta päättäväinen, että minusta tuntui, että jos kieltäytyisin niin hän kaataisi sen väkisin kurkustani alas ja minusta oli ehdottomasti mukavampaa juoda se itse ja omaan tahtiin. Kuulin ovelta koputuksen ja käänsin katseeni sinne. Matami Pomfrey käveli ovelle ja avasi sen, oven takana oli henkilö, jonka muistin hyvin Filiuksen sähläyksen takia, henkilö oli Arcus Donec. Kuulin hiljaista puhetta, mutten erottanut sanoja ja sitten matami nyökkäsi ja häipyi toimistoonsa. Luihuis poika sulki oven ja astui sisään. Hän hymyili minulle ovelasti ja tuli viereeni ”Nyt on minun vuoroni käydä katsomassa sinua sairaalasiivessä” Hän virnisti ja ojensi minulle jotakin pussia, hänen harmaat silmänsä tuikkivat. ”En minä sinne myrkkyä ole laittanut” Ja kun avasin pussin sisällöksi paljastui iso rasia suklaasammakoita. ”Wau, m-mistä sinä tiesit?” ”Tiesin mitä?” ”Että minä rakastan suklaasammakoita” ”En minä tiennytkään, minä arvasin” ”Hei ei sinun olisi tarvinnut en minäkään tuonut sinulle mitään” Minä mutisin punaisena kuin retiisi. ”Ei se haittaa, sinä kuitenkin kävit luonani” Hän hymyili ja minun oli pakko vastata hymyyn. ”Miten sinä päädyit metsään?” Hän kysyi sitten vakavamman näköisenä. ”Mistä sinä tiedät?” ”Näin kun sinut tuotiin pois sieltä, täytyy kyllä sanoa että punatukka näytti aika pahalta” ”Luke, missä Luke on?” ”Ensin sinä vastaat minun kysymykseeni” Arcus vastasi ovelasti ja minä huokaisin ”Luke halusi näyttää jotain, en ole vieläökään oikein perillä siitä, että mitä hän halusi näyttää” Vastasin. ”Ja nyt on sinun vuoro vastata minun kysymykseen” Jatkoin, olin hivenen huolissani. ”Se punatukka-ilkimys on pyhän mungon taikatautien ja -vammojen sairaalassa” Arcus vastasi. ”Älä sano häntä ilkimykseksi, hän on ystäväni” ”Todella hyvä ystävä mahtaa olla kun johdattaa kaksi tyttöä kiellettyynmetsään” Hän vastasi sarkastisesti. ”Ihan oikein hänelle että hänestä tulee mikä tulee” Hän jatkoi hetken päästä ”Tulee mikä?” Minä kysyin ihmeissäni. ”Äh, siellä metsässä oli ilmeisesti ihmissusia ja joku niistä puri ystävääsi, hänestä tulee ihmissusi mikäli hän selviää hengissä” Hän huokaisi. Vetäisin nopeasti henkeä ”Ihmis....susi” ”Niin, ihmissusi, ihminen joka muuttuu täydenkuun aikaan karmeaksi pedoksi joka tappaisi parhaan ystävänsäkin. Ihmisusi muuttuu pakosta, hän ei mahda muutokselle mitään, toisin kuin animaagit, joka on aivan eri käsite. Sana ihmisusi on hyvin kuvaava, sillä se tarkoittaa ihmistä ja sutta. Kyseinen henkilö on täydenkuun aikaan suuri vaara ellei hän juo sudenmyrkky juomaa” Selitti Arcus aivan kuin olisi lukenut suoraan kirjasta. Arcus istahti sänkyni laidalle ja kysyi sitten ”Oletko kunnossa?” ”Öö...luulisin, kylkiluu on vain hieman hmm.....irtonainen” Sanoin. ”Minun pitää mennä” Arcus huudahti yhtäkkiä ”Nähdään”Hänhuikkasi ja oli juoksemassa ovesta kun huusin hänen peräänsä ”Odota” ”Mitä?” Hän kysyi ja näytti hivenen vaivaantuneelta ”Voitko ööh.....tuoda minulle läksyt? Tai siis kun...” ”Voin, kysyn joltakin tupalaiseltasi ne, mutta nyt minun pitää mennä, myöhästyn muodonmuutoksista” Hän sanoi ja häipyi.
Arcus toi illalla läksyt paperilapulla ja toivotti vielä pikaiset paranemiset. Mielestäni hän oli aika söpö. Näin todella outoa unta, josta en muistanut aamulla mitään. Heräsin jossain vaiheessa Amyn voihkaisuun. ”Voi ei...” Avasin silmäni ja katsoin häneen, hän istui viereisellä sängyllä ja jutteli professori Lipetitin kanssa. ”Ooh, Hermione, minä tarvitsen apuasi” Hän huikkasi minulle kun näki minun heränneen. ”Missä sinä tarvitset minun apua?” Kysyin ja hän katsoi minua ”Professori Lipetit haluaa tietää miksi olimme metsässä” Hän voihkaisi. ”Voi ei...” Minä mutisin ja Amy virnisti ”Sitä minäkin sanoin” ”Mutta se ei riitä selitykseksi” Vastasi Lipetit harvinaisen tiukalla äänellä. ”Tuota noin niin, se oli kun siis, me olimme tavallaan saaneet koulupäivän päätökseen ja olimme järven rannalla kun...” ”Niin neiti Rossi?” ”Kun Luke tuli paikalle...hän, hän pyysi...” Minä mumisin ja Amy jatkoi, ”Hän pyysi meitä seuraamaan häntä, koska hän halusi näyttää jotakin” ”Minä emmin kun tulimme metsän laiutaan, mutta Luke sanoi jotakin, joka sai minut lähtemään metsään” Jatkoin. ”Me käveltiin tosi kauan metsässä ja me oltiin jonkun lammen rannalla ja Luke oli lähtenyt uimaan toiselle puolelle kun ne tuli” Jatkoi Amy. ”Ihmissusia” Lipetit mutisi ”Montako niitä oli?” ”Ainakin kaksi, minä loihdin Apuja-loitsun kun ne olivat hyökänneet ja sitten, sitten minä kai menetin tajuni” Minä vastasin. ”Korpinkynsi menettää kolmekymmentäpistettä teidän takianne” Sanoi Lipetit ja jatkoi kohta, ”Ja Rohkelikko menettää viisikymmentä pistettä, sillä Rohkelikon oppilas oli johtanut teidät metsään” Hän käveli jo ovea kohti ja minä ja Amy huokaisimme päätin kysyä vielä yhtä asiaa ”Öhm Professori?” ”Niin?” ”Miten te tai he tai jotkut löysivät meidät?” ”Sinun apuja-loitsusi nähtiin” Lipetit vastasi ja häipyi.. ”Amy, arvaa missä Luke on ja......ja mikä Luke on” Sanoin ja katsoin Amyn ruskeisiin silmiin. ”En tiedä, mutta arvaan että hän on oleskeluhuoneessaan” Hän vastasi. ”Ei, ei ole, hän on pyhän mungon taikatautien ja -vammojen sairaalassa” Vastasin synkästi. Amy säpsähti ja katsoi minua ”Mikä hänen on, mistä sinä sait tietää?” ”Hän on potemassa ihmissudeksi muuttumista, Arcus kertoi eilen” ”Arcus? Kuka Arcus?” ”Se luihuis poika jota autoin aikaisemmin” Vastasin. ”Ai, sinä liikut hänen seurassaan vai?” ”No mitä pahaa siinä pojassa muka on?” ”Hän on lui-” ”Älä jaksa” Tuhahdin ja Amy vaikeni.
Arcus toi sinäkin iltana läksyt, minä ja Amy pääsimme jo pois sairaalasiivestä ja Arcus käveli kanssamme suureensaliin iltapalalle. Minä ja Arcus juttelimme ja Amy oli nyrpeä ja katseli muualle. Kun minä huiskutin Arcukselle moikat kun hän meni Luihuisten pöytään, Amy alkoi puhua ”Ihan totta Hermione, Luihuisista ei seuraa mitään hyvää.” ”Lopeta jo”Vastasin hampaita kiristellen ”Arcus ei ole tehnyt sinulle mitään pahaa-” ”En minä piittaa, hän on silti Luihuinen” ”Mikä sinut saa noin sukset ristiin Luihuisia kohtaan?” ”Luihuinen on tuottanut pimeyden velhoja enemmän kuin muut tuvat” ”Ei kiinnosta” ”Ei varmaan kun sinun rakkaasi on Luihuisessa!” Amy huusi ja minä menin ihan ounaiseksi, sillä koko suuri sali tujotti nyt meitä kahta ”Ei hän ole mikään 'minun rakkaani' hän on ystävä!” Huusin takaisin ja juoksin aina suuresta salista Korpinkynnen tuvan ovelle asti. ”Mikä voi olla monessa paikassa yhtä aikaa, se on kaikkialla näkymätön, mutta silti sen voi nähdä, se menee aina kovaa vauhtia ja jos se ei liiku sitä ei ole” ”Tuuli” Ovi aukesi ja minä astuin Korpinkynsien oleskeluhuoneeseen, juoksin portaat ylös tyttöjen makuuhuoneiden aulaan ja jatkoin siitä ekaluokkalaisten makuuhuoneeseen. Simahdin samontein sängylleni, en vaihtanut edes yöpukua päälleni.
”Äh tuota...Hermione....minä olen....olen pahoillani” ”Ei väliä” ”Minä en tarkoittanut-” ”Kyllä tarkoitit” ”Anteeksi” ”Saat kai” ”Kai?” ”Kai, luulisin että saat” ”Öh...oletko sinä kunnossa?” ”En, minua huolestutta Luke, minua jännittää ensimmäiset kokeet jotka ovat jo ensi viikolla, minua mietityttää Arcus, minua ärsyttää....sinä, minulla on kauheasti tehtävää läksyjen kanssa, minä olen jäljessä koulussa koska olin vain muutamalla ensimmäisellä tunnilla ja minusta tuntuu että myöhästyn kohta muodonmuutoksista” Vastasin ja lähdin juoksemaan kohti ensimmäisen kerroksen muodonmuutosten luokka huonetta,
Olimme vain minuutin myöhässä McGarmiwa ei onneksi ollut tullut vielä, hän saapui aivan pian meidän jälkeemme luokkaan ja aloimme yrittää muuttamaan havun neulasta joksikin hyödyllisemmäksi; silmäneulaksi. Tunnin lopussa minulla oli kädessäni erittäin taipuisa silmäneula, mutta McGarmiwan mielestä se oli hyvä ja itseasiassa se oli paras meidän luokaltamme. Amy marisi minulle kun hänen havunneulasensa oli vain saanut harmaita laikkuja. Olin muodonmuutosten jälkeen vähän paremmalla tuulella, enkä äyskinyt enää Amylle, eikä Amy puhunut minulle mistään millä oli pientäkään tekemistä edes Luihuisten tuvan kanssa.
Seuraavaksi meillä oli kasvitietoa ja me käsittelimme alruunoita, joiden olisi pitänyt tulla vasta toisella luokalla ja käytäntöä niistä olisikin vasta toisella luokalla, avasin kirjan, joka oli paksumpi kuin katu tiili ja jonka sivut olivat kuivat ja noilla sivuilla oli pientä tekstiä. Ryhdyin lukemaan ääneen sivun tekstiä, sillä niin Pomona Verso oli minua pyytänyt tekemään, sivun teksti oli kovin pientä joten saatoin jossain välissä juuttua muutamaan sanaan.
Alruuna
(englanniksi Mandrake) Tai mandagora on tehokas vahvistajakasvi, jonka avulla palautetaan muodonmuutoksen kokeneet tai kirotut ihmiset takaisin ennalleen. Alruuna on myös vaarallinen, koska sen parku on tappavaa kuulijalleen.Nuorena Alruunan parku ainoastaan jähmettää uhrin kolmeski tai neljäksi tunniksi.
Nostin katseeni kirjasta, harvinaisen vähän siinä oli tietoa Alruunasta, montakohan miljoonaa taikakasvia on olemassa jos tiiliskiven kokoisessa kirjassa on noin lyhyt teksti alruunoista. Saimme läksyksi kirjoittaa kahdenjalanpituinen versio tuosta tekstistä, tulisin todella tarvitsemaan kirjastoa.
Seuraavaksi meillä oli pimeyden voimilta suojautumista, jonka kaikki oppilaat lyhensivät PVSäksi. Opettajamme oli Vanhahko mies nimeltään Theo Misherum ja saimme selville, että hän opettaisi meille koko vuoden pelkkää teoriaa. Mies oli vanha ärsyttävä ukko, joka ei oikeastaan oikeen ymmärtänyt mitään PVSän päälle, hän teki itsensä vain naurettavaksi opettaessaan täällä. Kirjamme oli ohut kuin suuri lehti. Koko tunti oli turha sillä opettajamme puhui vain jästien, tavallisten ihmisten vaaroista kuten susista ja leopardeista sun muista, sekä autoista. Koko luokka oli kuolla tylsyyteen.
Lounaaksi meillä oli tuttuun tapaan vähän kaikkea. Minä söin spagettia ja lihapullia, Amy oli syömässä hernekeittoa ja Arcus säikäytti meidät puoli kuoliaiksi hiippailemalla selkämme taakse ja sanomalla ”Moi” Minulta purskahti juuri juomami kurpitsamehu nenästä ja Amylla meni keittoa väärään kurkkuun. ”No rauhoittukaa nyt, en minä mikään ihmisusi ole!” Hän nauroi ja vakavoitui kun älysi mitä sana 'ihmisusi' voisi meissä saada aikaan, kyllä hänkin näytti Luken muistavan vaikkei ystävästämme vaikuttanut pitävänkään.
Istuin oksalla, puun oksalla, ympärillä oli kukkasia. Yhtäkkiä kukat kuihtuivat ja puusta lensi lehdet pois, taivas tummeni ja minut piiritti jotkin oudot olennot. Heräsin hiestä märkänä ja nukahdin melkein samontein takaisin, aamulla unesta ei ollut mitään muistikuvaa.
Olin niin väsynyt Loitsu tunnilla että minä nukahdin tunnilla, Amytökki minut hereille ”Nyt pitäisi harjoitella siipi irdium lentiusa-loitsua eikä nukkua” Hän sanoi puolittain turhautuneena ja puolittain kikattaen. Huokaisin, nostin sauvani silmieni eteen ja viuhaus ja näpäys sulka lehahti hiemna, kuin kevyessä kevät tuulessa. Amyn sulka ampaisi korkealle ilmaan ja jäi jostain syystä kiinni kattoon. ”Professori mitä me nyt tehdään, se ei tule alas” Valitti Amy ja Professori riensi luoksemme ja osoitti sulkaa ”Tuljo sulka” Ja sulka liukui sulavasti suoraan hänen käteensä..
Koulunjälkeen menimme järvenrantaan, olisi voinut ajatella että olisi yhä se sama päivä... ”Neiti Rossi, neiti Maxus” ”Käännyimme ympäri, rehtorimme Dumbledore seisoi siinä. ”Öh..niin professori?” ”Luken vanhemmat haluavat tavata teidät” ”O-okei” Amy totesi hämillään. ”Ai” Totesin minä fiksusti. ”Tulkaa” Kehotti Dumbledore ja viittoi meitä menemään edeltä. Mahani tuntui heittelevän voltteja ja minulla oli huono olo, mitä he meiltä haluaisivat? Astellessamme käytävillä mielessäni kävi monia sekavia teorioita ja kuitenkin minusta tuntui että hänen vanhempansa olisivat saattaneet tulla pyytämään anteeksi että heidän poikansa oli johtanut meidät metsään. Mutta mitä vielä, kun pääsimme heidän luokseen Luken äidin silmät leimusivat ja minusta tuntui että hän puhui suoraan minulle ”Sinä typerä tyttö, olitko sinä minun poikani kanssa metsässä?” Hän kysyi vihaiseen ja ylimieliseen sävyyn ”O-olin” Minä vastasin kauhuissani. ”Sinä, sinä, sinä kamala iljettävä otus, sinun takiasi minun pojastani on tullut ihmisusi!” Hän sanoi sanan ”ihmisusi” äärimmäistä inhoa äänessään. ”Anteeksi nyt rouva, mutta nämä tytöt olivat metsässä vain koska teidän poikanne oli pyy-” Dumbledore aloitti, mutta Luken isä jatkoi ”Typerä tyttö, sietäisit kuolla!” Ja hän läimäytti minua kovaa poskeen, poskeani kirveli ja tunsin kun siitä alkoi vuotamaan verta, mitä pahaa minä olin tehnyt? Luke oli itse pyytänyt meitä menemään mukanaan.. Dumbledore kirjaimellisesti hääsi Luken vanhemmat pois, hän vaikutti hivenen vihaiselta. Amy katsoa tapitti järkytyneenä siihen missä Luken isä oli hetki sitten seissyt. ”Olen iloinen etten ole sinun tossuissasi” Hän kuiskasi sitten hiljaa minulle. Kosketin poskeani ja käteni oli veressä, pyyhin verta pois, mutta se oli isompi haava kun olin kuvitellut. Lähdimme paikalta ja kävelimme pitkin koulun pimeitä ja autioita käytäviä, kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Olimme suorastaan järkyttyneitä ”juteltuamme” Luken vanhempien kanssa. Kumpikin painui hiljaisuuden vallitessa hakemaan läksykirjat makuuhuoneesta, jossa muummuassa Alice Scetzhow nukkui parasta aikaa sikeästi. Teimme läksyt oleskeluhuoneessa ja olimme edelleen ihan hiljaa, sanomatta sanaakaan. Lopulta Amy avasi suunsa ”He ovat kamalimpia ihmisiä, mitä olen ikinä nähnyt” ”Älä nyt” ”Älä vain sano että aiot puolustaa heitä” ”En, mutta se että on maailmassa kamalampiakin ollut” Ja siihen keskustelumme loppui, sillä me kummatkin olimme todella väsyneitä ja silmäluomet tuntuivat kohtuuttoman raskailta. Hiivimme hiljaa makuuhuoneeseen, pakkasimme reppumme, vaihdoimme yöpuvut päälle ja nukahdimme lämpimän peiton alle, miettien Lukea, joka makasi pyhässä Mungossa ja hänen vanhempiaan, jotka olivat varmaankin matkalla kotiin.
Kuukausi kului nopeasti ja muutamat kokeetkin tulivat jo vastaan, oli käynyt selväksi, ettei taikuutta opittu sekunnissa, se oli paljon vaikeampaa kun mitä saattaisi jästi tarinoiden perusteella kuvitella.
Perjantai iltana minä ja Amy pelasimme shakkia, minä voitin hänet vahingossa, mutta Amy väittää että minä olen hyvä pelaaja. (miten se olisi mahdollista? Minähän pelasin ensimmäistä kertaa velhoshakkia?) Olin saanut nappulat lainaan valvojaoppilaalta, Bella Sapientemilta (sama tyttö jonka olimme suuressa salissa tavanneet)
Sitten olikin jo viikonloppu. Aamulla herättyäni lähdin kirjastoon kirjoittamaan ainetta Alruunoista. Kuljin ajatuksissani, kantaen mukanani vain pergamenttia, sulkakynää ja mustepulloa, enkä kerennyt huomata Rohkelikon väreissä olevaan koulupukuun pukeutunutta, minua huomattavasti vanhempaa oppilasta, joten törmäsin häneen kääntyessäni kulman ympäri. ”Anteeksi” Sanoin ja nostin katseeni. ”Äh älä suotta murehdi, eikö sun kannattais mennä syömään jotain” Hän jatkoi sitten. ”Voit olla oikeassa” Vastasin ja käännyin ympäri. Lähdin kävelemään rappusia alas ja se tyttö tuli samaa matkaa ”Minä olen muuten Emily Musta, kukahan sinä mahdat olla?” Hän kysyi, hän vaikutti aika mukavalta. ”Olen Hermione, Hermione Rossi” Vastasin. Amy oli jäänyt nukkumaan en ollut saanut häntä hereille, kun olin yrittänyt herättää häntä hän käänsi kylkeään ja mutisi ”Nyt on viikonloppu, anna minun nukkua” Jonka vuoksi olin siis lähtenyt yksin. Juttelin Emilyn kanssa (lähinnä koulusta ja aineista) matkalla suureen saliin Kun saavuimme suureen saliin suuntasimme tietenkin eri pöytiin. Otin suklaamuro pakkauksen ja kaadoin muroja lautaselleni, kaadoin juuri maitoa, kun pöllöt lensivät sisään, käänsin katseeni ylös, tänään oli synkkä, pilvinen sää, joten en joutuisi harmittelemaan kirjastossa istumista. Istuin pitkään sinä päivänä kirjastossa ja jossain vaiheessa Amy tuli sinne ”Moi!” hän huikkasi iloisesti, kello oli yksi päivällä. ”Pelaatko kanssani erän velhoshakkia?” Amy kysyi minulta ja istui viereeni. Voisin pelata, mutta...mutta minulla ei ole nappuloita” ”Voit lainata minun, minulla on kahdet” Kuului ääni takaani, Emily seisoi takanani. ”Hei Emily” Sanoin hymynaamallani. ”Sinä tutustut nopeasti uusiin ihmisiin” Nauroi Amy, siirtäessään kasvitieteiden salat-, Taika kasvit joka lähtöön- , kaikki mikä sinun tulee tietää taika kasveista ja tuhansien taikakasvien maa kirjat sauvan heilautuksella takaisin hyllyihinsä. ”Sinulla on varmasti jo tarpeeksi pitkä esse, jos olet sitä koko aamun vääntänyt” Hän totesi ja minä ojensin hänelle esseeni. ”Herran jumala, eikö sen pitänyt olla kaksi jalkaa pitkä, kuulinko minä oikein yrttitiedon tunnilla?!” Hän älähti. ”Kahden jalan pituinen sen piti olla. ”Mutta sinullahan on ainakin kaksitoista jalkaa..” ”No minä innostuin kirjoittamaan niistä...” Minä mutisin vastaukseksi Amyn ilmeeseen ”Minä pelaan sitten voittajaa vastaan” Sanoi Emily virne naamallaan jääden katsomaan meidän peliämme. Amy voitti minut mennen tullen, jonka jälkeen Emily voitti hänet. Pelasimme kauan ja menimme lopulta oleskeluhuoneisiimme, oleskeluhuoneessa oli hiljaista ja nousimme ylös makuuhuoneisiin. En saanut nukutuksi, eikä minua huvittanut jäädä makuuhuoneeseen makoilemaan, joten hiivin rappusia alas oleskeluhuoneeseen, oleskeluhuonekkaan ei tänä yönä saanut minun oloani hyväksi, eikä se saanut mieltäni rauhoittumaan, joten jatkoin ulos ovesta. Toivoin, että minä olisin näkymätön, jottei kukaan näkisi minua, jos joku sattuisi tulemaan vastaan. Hiivin hiljaa linnan kermanvärisillä, vanhoilla, pimeillä käytävillä, katsellen ohimennessä nukkuvia tauluja ja kuvakudoksia. Säikähdin puoli kuoliaaksi, kun sauvani päässä tulevan valon sisäpuolella tapahtui jotain – Agrippan maalaushan se siinä vain vaihtoi uniissaan asentoa – ja toivoin etten törmäisi etenkään Kalkkarokseen. Avasin varovasti - niin varovasti kuin pystyin – eteisen suuren ja narisevan oven joka johti pihalle, kuulin takaani jostain hyvin lähellä olevalta käytävältä askelia ja hyppäsin äkkiä pihalle ja pienen pensaan taakse varjoisaan piiloon. Voro astui ovesta ulos Norriska, keltasilmäinen harmahtavan-ruskea, laiha kissa sylissään ja mutisi jotain 'äänistä'. Minä en uskaltanut edes hengittää, niin lähellä Voro oli. Sydämeni hakkasi kun Voro asteli lähemmäksi, minä painuin kasaan pensaan taakse, linnan varjoon, Voro pystyisi kohta näkemään minut.. Sitten kuului oven hiljaista narinaa taas ja Voro kääntyi ovelle päin, maastokuvioiseen yöpukuun sonnustautunut hahmo hiippaili ovesta pihalle, ainut että hänen ei olisi tarvinnut hiippailla sillä Voro näki hänet, poika ei huomannut Voroa ja Voro hiippaili pojan selän taakse ja hengitti tämän niskaan ”Sitä taidetaan olla pahoissa ongelmissa, hiippailla nyt keskellä yötä koulun tiluksilla” Hän kähisi ja Norriska säesti Voroa kimeällä ja päättäväisellä maukaisulla. Poika kääntyi nyt ympäri ja minä tunnistin hänet Filiukseksi. >>Mikä tuota poikaa riivaa? Hän on kokoajan ongelmissa<< Pilvet olivat siirtyneet sivuun ja nyt pihaa valaisi kuu, joka oli taas kerran täysi, mieleeni palasi muisto kuukausi sitten tapahtuneesta ja minusta tuntui että ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin vihaavani kuuta. Kuulin outoa ähkinää ja voihkintaa ja käänsin katseeni piilossani Voroon, oksat peittivät suuren osan näkymästä, mutta Voro oli kalpea ja tapitti eteensä. Filius tärisi ja tärisi, hänen silmänsä tummuivat, hänelle kasvoi häntä, hänen nenästä ja suusta muodostui kuono... Filiuskin oli ihmisusi, tarkalleen ottaen Filius oli se ihmisusi, joka oli muuttanut Luken. Voro vain seisoi siinä, taisi olla shokissa. Nousin hiljaa ylös ja lähdin juoksemaan mahdollisimman hiljaa, pehmein askelin nurmikkoa pitkin. Nurmikko oli märkä ja mutainen ja se litisi väkisin hieman kenkieni alla. Juoksin kumarassa toivoen entistäkin enemmän että olisi näkymätön.Avasin ensimmäisen oven, mutta sen takana oli vain seinää. Kuulin muutaman ulvaisun ja nyyhkäisin hiljaa kuullessani tassun askelia, jotka lähestyivät, olin ilmeisesti lähtenyt liian äänekkäästi. >>Voi ei, apua, minä kuolen<< Samassa seinä katosi ja edessäni oli toisen kerroksen käytävä >> hassua, minähän olen maan tasalla<< Mutta sen enempiä miettimättä paiskasin oven kiinni ja juoksin ensimmäisestä ovesta Murjottavan Myrtin vessaan. Myrtti ei ollut kauhean innostunut nähdessään minut, minä en ollut ikinä nähnyt Myrttiä. ”Sinä tulit haukkumaan minua” Se ei ollut kysymys. ”Enkä tullut, miksi minä olisin niin ilkeä, et sinä ole tehnyt mitään pahaa minulle” Vastasin hämilläni. ”Mitä sinä sitten täällä teet?” Myrtti kysyi kolealla äänellä. ”Anteeksi....pakeni ihmisudelta....” Mutisin ja yhtäkkiä Myrtti ei näyttänyt vihaiselta vaan veti henkeä ”Onko Luke Fins palannut kouluun?” Hän kysyi kimeällä äänellä. ”Ei, se ei ollut Luke, se oli Filius” Vastasin ja avasin vesihanan. Taas Myrtti vetäisi nopeasti henkeä ”Tästä täytyy kertoa jollekkin henkilökunnasta” ”Myrtti, ole kiltti, minä en halua joutua ongelmiin, en olisi saanut olla pihalla” Minä selvitin nopeata vauhtia. ”Ei minun tarvitse mainita sinua, palaa nyt äkkiä oleskeluhuoneeseesi ennen kuin kukaan älyää että pompit ympäri tiluksia” Myrtti sanoi ja liihotti tiehensä. Pian kuulin etäisen äänen kaukana vessoista ”Hä-hän on ihmisusi!” Se oli Myrtin ääni, jäin oven taakse odottamaan, sillä kuulin kun joka puolelta aukeni ovia ja valvojaoppilaita ja opettajia lähti liikkeelle. Odotin vielä tovin ja avasin vessan oven, juoksin salakäytävään, jonka olin löytänyt pari päivää sitten ja sitten juoksin salakäytävää pitkin aina Korpinkynnen oleskeluhuoneen sisäänkäynnille asti. Salakäytävän loppu pää oli korpin päätä vastapäätä oleva haarniska, jonka alla oli ahdas tunneli. Pomppasin haarniskan alta ja menin nukkumaan niin pian kuin vain pääsin.makuusaliimme. Olin kokenut tarpeeksi yhdelle päivälle ja olin vain halunnut käydä vetämässä raitista ilmaa ja käydä kävelyllä rauhoittamassa ajatuksiani, no ajatukseni eivät olleet ainakaan rauhoittuneet.
Maanantaina oli taas ensimmäisenä Liemiä, minua ei ajatus rasvahiuksisesta liemien professorista hengittämässä niskaan erityisemmin kiinnostanut, vaikka Liemistä olikin tullut yksi lempiaineistani. Tänään valmistimme hilpeytysjuomaa, se on erityisen helppo valmistaa, eikä minun tarvinnut vilkaista kuin kerran ohjeita. Samalla kun valmistin hilpeytysjuommaa luin salaa päivän profeettaa porisevan kattilan takana piilossa. Päivän profeetassa oli joka viikkoinen resepti, jossa oli tänään noidankattilakakkujen ohje. Päivän profeetasta löytyi myös paljon mainoksia, kuten tavallista. Sitten siellä oli huispauksen joku pienemmän pelin tulokset (eli joku paikkakunta vastaan toinen paikkakunta matsin) Siellä oli muutamia satunnaisia uutisia kuten seuraavat:
Maalais-velho herra D. Radix ja maailman retiisi ennätykset
Herra D. Radixin puutarhaansa vasta puoliviikkoa sitten istuttamat retiisit, ovat jo nyt hänen omakotitalonsa korkuisia ja niitä on koko hänen pihansa täynnä. Etenkin jästit ovat olleet niinkuin arvata saattaa, kovin hämmillään. ”Tällä retiisi määrällä minä elän herroksi jos myyn ne jästeille” Toteaa herra Radix, kun päivän profeetta kävi haastattelemassa häntä perjanantaina. Kieltämättä herra Radix on jo nyt saanut muummuassa jonkinlaisen jästien virallisen palkinnon. Hän on myös saanut rahaa siitä, kun jästit tulevat ympäri maailmaa katsomaan hänen retiisejään. Kysymmekin nyt herra Radixilta, mikä olisi sellainen asia, jonka hän kävisi ostamassa jos hänellä olisi rahaa. ”Kyllä se olisi varmaan talli täyteen kermakaljaa” Vastaa Radix.
Pidemmälle en kerennyt lukea kun kuulin takaani äänen ”Jaaha, taitaa neiti Rossia kiinnostaa retiisit hieman enemmän kuin hilpeytysjuoman keittäminen” Kalkaros sisoi takanani ilkeä virnistys naamallaan. Kuulin valtaisan pamahduksen vasemmalta puoleltani ja käännyin oitis katsomaan, Kalkaroskin unohti rangaista minua kun hän liisi Alice Scezhowin viereen ja minä ängin äkkiä päivän profeetan laukkuuni. Aloin sekoittamaan hilpeytys juomaani niinkuin en olisi ikinä mitään muuta tehnytkään. Hilpeytysjuomastani tuli muuten ihan hyvä, mutta se oli aivan liian voimakas, sillä minä meinasin kirjaimellisesti kuolla nauruun, koska professori testautti työmme meillä itsellämme. On aika naurettavaa, meinata kuolla nauruun.
Istuin lounaalla syömässä nuudeleita, kun suurensalin ovi avautui hitaasti ja naristen. Suurensalin katossa mollottava aurinko häikäisi silmään, enkä aluksi nähnyt hahmoa joka astui sisään, mutta kun pilvi siirtyi auringon eteen näin hänet. Kiljaisin innoissani ja nousin pystyyn, juoksin halaamaan poikaa. Luke oli palannut sairaalasta. Hän oli kalpeampi kuin ennen ja hän oli vakavamman näköinen, hän ei ollut enään se sama poika, jota olisi voinut luulla ilotulitteeksi, nyt hän oli väsynyt ja kalpea, hänen hiuksensakin näyttivät siltä kuin ne olisivat tummentuneet, ne eivät olleet enään kuin palava tuli, ne olivat tummanpunaiset, melkein ruskeat. Hän hymyili pienesti ja halasi minua nopeasti. Luihuisten pöydästä kuului naurua ja vislausta, mutta joku tyttö sähähti muille ja muut hiljenivät nopeasti, eivätkä enään edes huomanneet meitä, muistelin etäisesti hänen nimeksensä Valkyria, mutta voi olla että olin väärässäkin. Näin sivusilmästä Arcuksen katsovan meitä astuessaan suureensaliin, tuhahatavan ja kääntyvän takaisin. En nähnyt Arcuksen ilmettä, mutta hänen reaktio sai minut hämilleen.
Olin todella innostunut muodonmuutoksista ja edistyin kova vauhtia jo senkin takia, että harjoittelin sitä kokoajan vapaa-aikanani, koska se oli ihanaa.
Myöhemmin iltapäivällä istuin kirjastossa lukemassa kirjaa, joka kertoi muodonmuutoksista, aijoin joskus tulla animaagiksi, mutta minun täytyisi opiskella, opiskella paljon ja silloinkaan en välttämättä onnistuisi. Menin taaimaisille sivuille ja selasin hakemistoa.
Y
yököttävät kohtalot s.77-91
yököttäviä mahdollisuuksia s.91
ylimielisyys – riski s.98-99
T
Tärkeää tietoa s. 54-77
Terveys s.245-300
Tavoitteet s.739-823
Tapaturmat s.823-923
S
Suojelius – miten tämä liittyy muodonmuutoksiin? s. 1012-1014
Sairaudet jotka liittyvät muodonmuutoksiin s. 1211-1239
R
Riskejä riittää s.712-738
Rakkaus ja muodonmuutokset s. 1240-1241
Q
Quinrin taru – oikeilla jäljillä s. 321-407
P
Plyomaskia s. 301-321
Parantuminen s. 1015-1036
O
Opiskelu s. 1037-1088
Opartimnumius s. 1185-1210
N
Nopeat muutokset s.100-119
M
Metamorfimaagit s.151-176
L
Liemet – muodonmuuttaja liemet s. 41-53
K
Kauhu tarinat s.177-190
Kauhea totuus s.25-40
Kauhean vaikeata s. 624-711
J
Jatkuvaa s.191-222
Järki käteen s.120-124
I
Illuusiot s.222-245
Ihmeitä s. 1089-1139
H
Huonoa tuuria s.1242-1270
Halu s. 965-1011
G
Gemisisnofgus s.11-20
F
Fauna lasitu s.20-25
E
eläin muodonmuutokset s. 924-964
eläimet s.408-623
A
Alkusanat s.4-10
Animaagiksi opiskelu – kovaa työtä s.1140-1185
Animaagit s.125-150
Lopulta löysin etsimäni ja selasin sivulle 125. Aloin lukemaan tekstiä innokkaasti ja painoin kaiken mieleeni.
Animaagit
Animaagi (Animagus) on noita tai velho, joka pystyy
muuttumaan ajatuksen voimalla joksikin eläimeksi. Animaageja on hyvin harvassa,
ja taikaministeriö pitää tarkkaa listaa jokaisesta animaagista ja heidän
tunnusmerkeistään, jottei tätä taitoa voi käyttää väärin. Jokainen animaagi ottaa muuttuessaan tietyn eläimen muodon eikä voi muuttua toiseksi eläimeksi. Eläintä ei voi valita: tavallisesti se mukautuu ainutlaatuisestu jokaisen persoonaan, kuten Suojelius ja joissain tapauksissa henkilön animaagimuoto on sama kuin Suojeliuksen (esim. McGarmiwan suojelius sekä animaagimuoto ovat kissoja). Kun animaagi muuttaa muotoaan, eläin on aina sama eläin (samat kuviot, samat värit, jne.). Kun animaagi rekisteröityy, hänen täytyy kertoa kaikki eläinmuotonsa fyysiset tuntomerkit eli rekisteröityä animaagiksi, jotta Taikaministeriö pystyy tunnistamaan hänet.
Animaagin ja ihmissuden ero on se, että animaagilla on muuttuessaan täysi kontrolli itsestään ja mielestään, kun taas ihmissuden muodonmuutos on vastentahtoinen ja sisältää useita muutoksia persoonallisuudessa. Ihmisen muuttuessa ihmissudeksi, hän ei enää muista kuka on; hän voisi tappaa parhaan ystävänsä joutuessaan tämän lähelle. Ihmissusi vastaa vain oman lajinsa kutsuun. Ainut tapa, jolla ihmissusi voi pitää täysijärkisyytensä, älynsä ja muistinsa ollessaan ihmissusimuodossaan on juoda taikalientä, Sudenmyrkkyä, joka estää ihmissudeksi muuttumisen - kylläkin kyseistä ainetta nauttinut muuttuu kuulumouksen ajaksi tavalliseksi sudeksi, joka normaalin luontonsa mukaan kaihtaa ihmisiä.
Näin alkoi pitkä teksti animaageista, kirjoitin innokkaana ylös muistinpanoja ja luin tekstin pariin kertaan läpi.
Mukanani raahasin kirjastosta kirjan jota olin aijemmin lukenut (Muodonmuutokset Aasta Ööhön) ja sen lisäksi muutaman muun kirjan. (Vampires, Werewolfs, To Drive A Silver Broomstick ja Agrippa's occults natural magick) Amy oli oleskeluhuoneessa piirtämässä tähtikarttoja kun astuin sisään. Minä olin tehnyt läksyt jo aikaisemmin päivällä, joten painuin makuusaleihin ja menin päiväpeitteen päälle lukemaan kirjaa.
Halloween alkoi jo lähestyä ja käytävillä kävi kova kuiske tänä vuonna pidettävästä Halloween näytelmästä, jonka ilmoittautuneet oppilaat ja päätön jahti pitäisivät.Minä ja Amy teimme Korpinkynsien oleskeluhuoneessa Lukelle, Emilylle, Alicelle ja muutamalle muulle Halloween kortteja , jotka antaisimme heille pidoissa. Olin juuri asettelemassa velhokuvaa elävästä kurpitsasta Arcuksen korttiin kun kuulin nimeni mainittavan jossain ”Hermione......... ” ”niin......tiedän, Rossi” ”............Lukesta” Kuulin katkeita puheesta ja mielenkiintoni heräsi. Olimme asettuneet Amyn kanssa aikalailla sivussa sijaitsevaan huomaamattoman nurkkaan. Tartuin Amya hihasta ja laitoin sormen huuliani vasten ilmaistakseni että halusin hänen olevan hiljaa. Amy nyökkäsi varovasti ja nyt me molemmat kuuntelimme puhetta, joka kuului tyttöjenmakuusaliin vievästä portaikosta, emme kuulleet paljoa vain katkelmia kuiskailusta ”.......Ei varmaan tiedä?” ”Minusta ei kannata kertoa, hehän..............ja Amykin, hänellekkään ei kannata...................” ”Mutta entä jos Luke......... kertoa rehtorille?” ”Ei, tämä..................meitä” Vaihdoimme Amyn kanssa hämmentyneet katseet ja teimme sanattoman sopimuksen; Tämä ei jäisi tähän, me selvittäisimme tämän arvoituksen hinnalla milla hyvänsä. Vielä silloin emme tienneet kuinka kova se hinta olisi.
